top of page
HIFU-hoito

Laitehoitojen kurssi

Laitehoidot ovat yksi tärkeimmistä kevytkirurgisen esteettisten hoitojen kulmakivistä. Niillä saa vaikuttavia muutoksia ja parannuksia asiakkaasi ulkonäköön. Mikäli et ole saanut vaadittavaa koulutusta maahantuojalta tai valmistajalta, sinun on hyvä käydä laitetta koskeva kurssi meillä ammattilaisen vetämänä. Huomioithan, että viranomainen vaatii sinulta virallisen koulutuksen, että voit käyttää laitteita.

Koulutus:

Kattavan ja käytännönläheisen teoriaosuuden aikana opit tärkeitä asioita esteettisistä laitehoidoista osana kokonaisuutta sekä niiden suunnittelusta ja yhdistämisestä muiden hoitojen kanssa. Keskittyminen koulutuksesta nojautuu vahvasti kuitenkin käytännön tekemiseen. Käytännön osuudessa opettelet toteuttamaan asiakkaallesi yksilökohtainen hoitosuunnitelman mukaisen vaikuttavan laitehoidon.

Jokainen kurssille osallistuva pääsee toteuttamaan kahdelle mallille. Mallit valitaan Akatemian toimesta ennen kurssia.

Kurssin kesto:

1/2 päivää

Kurssin osat:

Esteettisen toimialan hyvän toiminnan periaatteet ja vastuulliset arvot

Esteettinen konsultaatio: Kauneusihanteet, hoitokriteerit ja hoidon suunnittelu

Potilasturvallisuus, riskit ja komplikaatiot

Laitehoidon teoria, protokollat, käyttöohjeet ja raja-arvot

Laitehoidon näyttö (2 mallia)

Laitehoidot:

HIFU

FRAKTIONAALINEN LASER

CRYOLIPO

EMS

 

Kurssin suorittavalle:

Diplomi ja kurssitodistus

Koulutusmateriaali

Hoitosopimusluonnos

Konsultaatiolomake luonnos

Kurssin hinta:

800 €

bottom of page